Junnut Freestyle-leirillä

Juuson kanssa järjestimme Junnuleirin Neitikoskella 6.-8.6. Aurinko paistoi ja näimme näyttäviä liikkeitä Neitikosken vaikeassa aallossa junnujen toimesta. Vesitilanne ei ihan suosinut, sillä vettä oli poikkeuksellisen paljon tehden aallosta melko huuhtovan. Freestylemelonnan saloihin oli tutustumassa kova porukka: Jirko Vaittinen, Tero Rytkönen, Vilma Karttunen ja Tuomas Kuisma. Kurssille olisi ollut useampikin innokas Juniori tulossa, mutta muutama lupaava freestylemelojan alku joutui perumaan muiden kiireiden takia. Tunnelma oli leirillä mukava ja innokas. Kaikki kurssilaiset lähtivät kylmäpäisesti ja neuvoja noudattaen aaltoon pyörittelemään spinnejä ja kokeilemaan myös vaikeampiakin liikkeitä. Ainakin meidän ohjaajien mielestä Junnut kehittyivät aivan silmissä leirin aikana! Toivottavasti leiriläiset kokivat leirin hyödylliseksi. Eikun vain vähän lisää treeniä ja SM-kisoihin elokuun alussa, jotta saataisiin hyvät kisat Junnujenkin sarjaan. Potentiaalisia Suomen mestaireita olivat nimittäin kaikki leirille osallistuneet! 

SM-kilpailut järjestetään Neitikoskella 4.-5.8. Maajoukkue-melojia on tuolla viikolla varmasti useampiakin paikalla, joten ohjausta olisi varmasti saatavilla, jos Junnut haluaisivat tulla vähän ennen kilpailuja treenailemaan ja testailemaan kisa-runeja. 

Syksyllä järjestetään Freestylejaoston toimesta vielä toinenkin junnuleiri Neitikoskella 17.-19.8. Toivottavasti mahdollisimman moni halukas pääsisi tuolloin leirille mukaan! Ilmoittautumiset minulle: teme(piste)valiahdet(at)gmail.com. Jos on jotain kysyttävää leiristä tai kisoista, niin allekirjoittaneeseen voi ottaa yhteyttä myös puhelimella numeroon nollaneljäviis1307693. 


Teemu(vas), Juuso, Jirko, Tero ja Vilma (Tuomas ei ollut kuvan otto hetkellä enää paikalla)

Jirko iltanuotiolla

Vilma ja maissit

Tehtiin sitä muutakin kun vain melottiin

Jirko aallossa

Juuso neuvoo Terolle blunttia...

...ja Tero blunttaa

Vilma surffailee

Vilma

Tero päätti testata aaltoa myös ilman melaa

Junnut halusivat myös laskea Neitikosken uiden, Teemu turvamelojana

Kommentit