Neitikosken aallolla

Kesähelteitä on saatu odottaa toisten mielestä jo luvattoman pitkään. Melojien kannalta viileä sää ja vesisade ovat taas mahtava yhdistelmä, paitsi sillon kun toivoo kerrastonsa kuivavan narulla. Neitikoski on tarjonnut mainion paikan blunttailla jo toista viikonloppua peräkkäin.


Neitikoski näyttää isolta ilmasta


Reilu viikko sitten juhannuksena herkuteltiin 160:n kuution virtaaman lisäksi myös kuvakulmilla kun Kallion Timppa nosti laiturilta kopterin ilmaan. Tässä pari kaappausta viikonlopun videomateriaalista. Erilaisia kuvakulmia ihastellessa, alkoi tehdä mieli maajoukkueelle omaa kopteria! Tosin sitten tarvittaisiin myös hovikuvaaja, kun kukaan ei malttaisi olla rannalla.


Heikki heitteli ilmavia bluntteja


Tavan kameraan tarvitsisi lisävarusteeksi vähintäänkin selfiekepin että näkisi rannalta aallon pohjalle asti. Voin kuitenkin vakuuttaa että ilmaa oli ja isosti kajakin alla, vaikka viime viikonloppuna virtaama oli laskenut 140:n kuutioon sekunnissa.


Jenni loikkasi kliininä

Tupulla riitti kanttia


Uusimmat jännityksen aiheet näin melontapiireissä on kenen mela katkeaa seuraavaksi Norjassa ja kisataanko Suomen mestaruudesta Neitikoskella 1.8. aallossa vai laskeeko vesi niin että on honttokisa.

Kommentit