Road To The Worlds part 5 ''Buenos Dias''

It goes!! Yksi päivä kisojen alkuun. Kuulostaapa hyvältä. Tiimi treenit alkoivat vihdoin torstai aamuna meidän osalta. Meillä oli ensimmäinen treeni vuoro joten mentiin ajoissa paikalle ja yllätykseksi hontto oli lähes tyhjä, joten päästiin jo ennen virallisia treenejä melomaan!

Paula ländää space gotzillaa

Mä sain vihdoin keskiviikkona lepopäivän pidettyä ja ai että se tuli hyvään paikkaan. Jäätelöä, liikkuvuusjumppaa ja venyttelyä, siesta muutamaan otteeseen ja hyvää ruokaa. Hauska huomata miten paljon yksi lepopäivä voi vaikuttaa melontaan. Olin uus mies! Pitää muistaa että aina se suoritus ei parane kajakissa istuen.

Paulan mc nasty tiimitreeneissä
Nyt kolmet tiimitreenit takana ja yhdet edessä. Kanadalaisten kanssa on ollut mukava treenata ja vaikka treeniaika melojaa kohden on vähäinen, noin 6 surffia per nenä, olen saanut jokaisista treeneistä hyvin irti. Tiimi treeneihin tulee asennoitua eri tavalla kuin normi melonta settiin. Lähes jokainen meloja paukuttaa jo hampaat irvessä vaativia kisasarjojaan. Kuusi kisasurffia on kuitenkin mun mielestä aika paljon. Jokaikinen kerta kun yritän mun kisasarjaa ja se epäonnistuu, tuntuu että joku löis mua märällä sukalla poskeen ''mitä ihmettä sä teet?!'' ja joka kerta kun mun kisa sarja onnistuu nii sama mies huutaa ''VAMOOOOOS!''. Jotku sanoo tätä pikku miestä itsevarmuudeks. Mun mielestä se on urheilijalle aika tärkee ominaisuus ja sen takia koitan tehä sen elämästä helppoa. Treenien kaks ekaa runia melon kovaa, koitan tehä mun kisasarjan, koitan kuvitella itteni kilpailutilanteeseen. Koska sen saman filmin mä tuun toistamaan keskiviikkona miesten alkuerissäkin. Joskus tulee märkäsukka, joskus se tulee mut tosi hiljaa, ja joskus ei. Kolmannen ja neljännen surffin käytän niin sanottuihin ''erroreihin''. Eli mitä mokasin kahessa ekassa runissa, ne mä otan nyt työn alle. Viides ja kuudes surffi. Toisella niistä heitän aivot narikkaan ja paukuttelen vähän riskilläkin liikkeitä liikkeiden perään. Ja toisella lähen tekemään kisasarjaa, mutta paljonpaljon rennommalla asenteella, vaikka aikaa on 45s en pidä kiirettä, ja koitan muutenkin vähän soveltaa, koitan pitää mielen virkeenä :). Aika läppä fakta on se että esim. tänään mun paras runi oli viides (eli aivotnarikkaanruni)...

Team FINLAND
Ei siinä sen kummempaa, tän jälkeen vaihdan kamat ennätys nopeudella ja juoksen kameran taakse kuvaamaan Jennin ja Paulan surffeja. Ollaan jaettu tunnin treenit siis kahteen osaan jotta suoritusten välinen aika ei veny liian pitkäksi.

All in all, San Juanissa hyvä meininki. Huomenna vikat tiimitreenit ja illalla avajaiset, woop! Nyt dinnerille

ps. muistakaa seurailla myös maajoukkueen Facebookkia.
-Visa

Kylillä



Kommentit