Skamdalselva oli yksi niistä joista, jonne paineltiin täysin netistä löytyneiden ilmakuvien vuoksi. Ilmakuvista näkee järvestä lähtevän sliden joka jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu...
Skamdalselvan ensimmäisen kosken ohittavat lohirappuset ovat pohjoiseuroopan korkeimmat ja pisimmät. Jaiks.
Itse luiska. Kuva ei tee oikeutta, se oli oikeasti aika pitkä.Pitkän harkinnan jälkeen päätimme jättää luiskan laskematta seuraavista syistä:
- emme päässeet ymmärrykseen siitä, kuinka lujaksi vauhti luiskassa kiihtyisi
- luiskan jyrkimmän kohdan jälkeen suuri osa vedestä tipahtaa kiveä vasten, vesi ei muodostanut tyynyä
Ehkäpä taas korkeammalle vedenkorkeudella sitten, mutta tällä kertaa itsesuojeluvaisto voitti. Päätimme kuitenki laittaa vesille luiskan jälkeen, melontamatkaa kertyisi kolme kilometriä. Put-iniin vievä hiekkatie oli jyrkkä ja pehmeä. Alas pääsi helposti, ylös ei...
Skodan automaattinen lastinpurku toimii! Skamdalselvan put-inista pois pääsemiseksi vaadittiin kovaa vauhtia. Ensimmäisen luiskan sileästä kalliopohjasta poiketen, Skamdalselva oli aikamoista kivirömelikköä. Kolmen kilometrin pätkään mahtui pari IV-luokan koskea. Yhteistä kaikille joen koskille oli kivilohkareet joita piti väistellä, toisin sanoen joen pinnipotentiaali oli varsin suuri.
Tuomas ja Teemu Skamdalselvan haastavimman kosken alussa.
Saman kosken loppuosa
Pojat fiilistelee
Olimme todistamassa myös bussin pöpelikköreissua. Onneksi kaikki bussissa olijat olivat kunnossa, kuljettajan pientä shokkia lukuunottamatta.
Skamdalselvan leiripaikan iltanäkymä. Ei valittamista.
Kommentit
Lähetä kommentti