Freestylen Suomen Mestaruuskilpailut

Viime lauantaina 23.5.2009 ratkottiin senioreiden Suomen mestaruudet Ruunaan Neitikoskella Lieksassa. Kilpailu toimi samalla katsastuskilpailuna syyskuussa Sveitsin Thunissa käytäviin Maailman Mestaruuskilpailuihin ja näin ollen myös juniorimelojia osallistui kilpailuihin. Juniorit kilpailivat samassa sarjassa senioreiden kanssa. Suomen mestaruudet ratkottiin sarjoissa K1 miehet, K1 naiset ja K1 miehet yli 35-v.

Sää oli hieno ja aurinkoinen koko viikonlopun muutama pientä sadekuuroa lukuun ottamatta. Vesitilanne Lieksassa oli kevään ennusteita matalampi ja Lieksanjoen vedenkorkeus laski tasaisesti koko ajan. Kilpailupaikkana toiminut Neitikosken aalto ei ole kovinkaan arka vedenkorkeudelle vaan se toimii mainiosti lähes jokaisella vedenkorkeudella. Nyt kilpailupaikka oli aallon ja stopparin välimuoto ja kilpailussa nähtiinkin laaja skaala erilaisia aalto- ja stopparitemppuja.

Suomen Mestaruuskilpailun taso oli juuri niin kova kuin odottaa saattoi ja Suomen edustusjoukkueeseen valittavilla melojilla on varmasti hyvät mahdollisuudet menestyä MM-kilpailuissa. Miksei jopa viimekesäisten EM-kilpailujen tapaan niin, että suomalaisia on eniten semifinaaleissa.

Kaikkien sarjojen finaalit olivat melkoisia jännitysnäytelmiä, eikä yhdenkään suorituskierroksen jälkeen tiennyt kuka tippuisi pelistä pois. Niin yleisöllä kun kilpailijoillakin oli hymy herkässä ja show oli mahtava.



Tulokset


K1 miehet:

  1. Tuomas Kuronen
  2. Tuomas Kaukola
  3. Miika Kuronen


K1 naiset:

  1. Jonna Kuronen
  2. Paula Suurseppä
  3. Satu Vänskä-Westgarth

K1 miehet yli 35-v.

  1. Kai Heltola
  2. Jyri Hämäläinen
  3. Jussi Immonen


Tarkemmat tulokset ja tiedote osoitteesta http://www.kanoottiliitto.fi/tiedotearkisto/?num=15746.

Muutama kuva...






Kommentit