Suunniteltua reissaamista ja melontaa

Terve, 

täällä päässä Miika kirjoittelee pitkästä aikaa. Viime kerrasta onkin aikaa omalta osalta. Tässä on nyt päästy Puolaan Krakovaan melomaan sekä kisamaan Puolan openit. Kohta se varsinainen kisa eli maailman cup odottaa. 

Voisin nyt aloittaa ihan kronologisesti reissun osalta tähän mennessä. Vaihtelun vuoksi oltiin kaikki varattu viikon sisään lähdöstä majotukset ja pakulle lautta. Niin tässä kolme muskettisoturia: Minä, Outi ja Taru päätettiin ajaa Krakovaan, kun meidän lapsukaiset Aapo ja Veikka lensivät paikanpäälle. 

Muskettisotureiden reissu meni hyvin. Kahta kohtaa huomioimatta... Ensimmäinen ongelma tuli vastaan puolan rajalla, kun puolalainen smurffi ilmestyi tien laidasta ja osoitti ajamaan rekka levikkeelle. Alkoi otsassa hikea valumaan kaikilla, kun alettiin miettimään mitä lakia oltiin nyt ehditty rikkoa. Ylinopeutta ei nyt ollut sekä ei nyt Puolassa kenelläkään meistä pitäisi olla etsintäkuulutettuja. Onneksi siinä nyt selvittiin vain henkkareiden näyttämisellä sekä hymyilemisellä. Kohtaus oli ollut traumaattinen Tarulle, että hän kahden tunnnin jälkeen kysyi:"Ollaanko jo Puolassa?"

Seuraava mutka matkassa oli matkan aikainen majoitus. Päätimme matkan pituuden takia majoittua retkeilyalueella Puolassa. Tuiskun ja Visan kertoma hostellitarina ei houkutellut kolmea muskettisoturia samalle kohtalolle, niin leirintäalue oli seuraavaksi paras vaihtoehto. Outi oli varautunut parhaiten yöpymiseen nukkumalla  oman pakun sängyssä. Meillä muilla ei nyt mennyt ihan nappiin suoritukset. Itse nukuin teltassa, mutta leirintäalueella oli lievä viemärin haju, mikä ei parantanut unen laatua. Taru oli "unohtanut nukkumisen" ja päätyi näin ollen nukkumaan yön pakun etupenkillä, mikä oli kuulemma hyvä ratkaisu. Kuulemma parhaat unet aikoihin. 

Meidän poikien Aapon sekä Veikan matkustaminen ei mennyt ihan nappiin, kun Aapo ei saanut lentokentällä kajakkia ja melaa mukaan vaan ne jäivät lentokentälle. Onneksi Bartosz pystyi lainaamaan paattia pojalle ja minä sitten lainasin minun varamelaa Aapolle. 
Rata

Leiri lähti hyvin käyntiin, kun kaikki oltiin saavuttu paikalle sekä materiaalien lainat oltiin saatu sovittua. Hontto, minkä Bartosz oli omin pikku kätösin rakentanut Krakovan slalomradalle oli hyvä, mutta haastava. Paikan haku on helppoa, voimaa löytyy, mutta kuitenkaan nopeutta ei ole liikaa. Haastavuus ei tullut tällä kertaa liiasta nopeudesta, kuten Neitikoskella vaan huuhtovuudesta. 
Jonon perä
Kaikkea pystyi tehdä, mutta tarkuutta pitää olla liikkeiden kanssa, että ei joudu jonon perälle joka liikkeen jälkeen. Kuitenkin jokainen minun mielestäni pääsi osaksi honttoa maajoukkueleirillä. Suomessa harjoitellut liikeet alkoivat viikon aikana onnistumaan jokaiselta uudessa huuhtovassa hontossa. 
Jonoton päivä


"Näin minä teen sen"
Pieniä sairauksia on esiintynyt leirin pienimmiltä, joten he joutuivat lepäämään pari päivää leiristä. Aapolla valitettavasti Puolan mestaruudet jäi välistä sairauden takia. Alkoi myös vanhemmissa näkymään väsymystä, että ei parhaita puoliaan kukaan saanut näytettyä kisoissa. Onneksi saatiin etukäteen nyt huonot suoritukset alta pois, että saadaan maailmancupeihin parempi puoli esille. 

Ensi kertaan, kun löydän taas blogin tunnukset, Miika "Sora" Sorjonen
Turismi kierros ala Bartozc
PS: Muita tapahtuneita asioita
  • Veikka on aloittanut uimakoulun reissun aikana ja harjoituksia tullut vasta 1.
  • Slalomradan vierestä saa hyvää jäätelöä
  • Miikan diplomityö on "kohta" valmis
  • Villisiat eivät ole vielä syöneet yhtään maajoukkueen jäsentä

Kommentit