"Synkkää kuin mörön pers..."

...nämä Tuomas Kuroselta opitut sanat ovat olleet minun vakiovastaus kysyttäessä millainen paikka Pahakurkkio on. Henkilökohtaiset kokemukset Pahakurkkiosta ovat jokseenkin synkät: hiippailevia karhuja, kirkuva nainen, synkkiä honttoja, synkkiä uinteja, "läheltä piti" -tilanteita ja ennenkaikkea isoa vettä kanjonimaisessa uomassa. Ja he jotka minut tuntevat, tietävät, että kanjonit eivät minua juurikaan houkuttele.

Pahakurkkion kausi on yhtä pitkä kuin kesä. Keväällä Kalixjoen tulviessa voi Pahakurkkiolta löytää ISOA paineista vettä, jossa olo on kuin jäisessä Zambesissa. Tulvavedellä Pahakurkkion melominen ei todellakaan ole leppoisaa hommaa ja uiminen voi olla kohtalokasta. Veden laskiessa pelipaikat ilmestyvät ja kosken luonne muuttuu ystävällisemmäksi.

Pahakurkkio on oiva vaihtoehto syksyn viikonloppureissuja suunnitteleville. Lähistöllä vuokrattavissa olevat mökit saunoineen ovat huomattavasti miellyttävämpi tapa asustella kuin kylmä teltta.

Mutta syksyllä on pimeää... ja synkkää... Pelkästään yöllä kusella käyminen pelottaa, kun mielikuvitus istuttaa pusikoihin kaiken maailman mörköjä. Yöllä ei muutenkaan saa nukutuksi, kun vitoskönkään kuolemanhontto kummittelee mielessä. Varsinaista mielenrauhaa en ole Pahiksella ikinä löytänyt.

Näistä synkkyyksistä huolimatta on Pahakurkkio erittäin hieno paikka harrastaa koskimelontaa. Pelipaikat ovat hyviä akanvirtoineen ja kosken alemmat könkäät ovat mukavan haastavaa laskettelua.

Tapsa blunttaa. Kuva: Tuomas V