Tänään Suomen joukkue vihdoin kokoontui aurinkoiseen ja lämpimään Plattling:iin. Osa joukkueesta saapui paikalle jo viikonloppuna ja yhtä vajaana loput saapuivat tänään. Viimeinen jäsenemme joutui vielä jäämään töihin Suomeen, mutta tulee mukaan kuvioihin parin päivän päästä.
Sää on todellakin ollut tänään lämmin ja melonta hyvää. Vesitilanne, joka oli hieman arveluttava, on ainakin tällä hetkellä lähestulkoon ihanteellinen. Tähän syynä viimeviikon vesisateet, jotka nostivat vedenpintaa sopivasti ja isompia pohjakosketuksiakaan ei tänään enää koettu.
Myös kilpailutoimisto avautui tänään ja näinollen virallinen kisakoneisto on siis saapunut paikalle. Tututkin on tavattu ja treenit saatu melottua. Tällä hetkellä tilanne näyttää melko tasaiselta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta... Dane Jacksonin varmuus Plattlingin hontossa on lähes pelottavaa. Hän ei näytä edes yrittävän mitään ja tekee kaikki temput kuin leikiten. No mutta, kisat ovat aina kisat, joten totuuden näemme vasta viikon päästä. Myös James Bebbington on ollut erittäin vakuuttavan varma omissa treeni runeissaan. Mutta mies onkin viettänyt täällä aikaa enemmän kuin kukaan muu viimeisen vuoden aikana.
Myös Suomen pojat näyttivät hienoja suorituksia ja viikon kun täällä treenaamme niin saadaan kaikkien kisasarjat kuntoon. Päivän huomion kuitenkin keräsivät Suomen naisten ilmavat voltit. Kaikki kolme naistamme hipoivat huge bonuksia jo heti ensimmäisistä runeista lähtien.
Tässä muutama kuva päivän kuvioista...

Kuten kuvista näkyy, paikka suosii hyvin paljon voltteihin suuntautuvia temppuja. Muutama triky wookin nähtiin mutta onnistuneita hyvin vähän. Pääasiassa liikkeet olivat McNastyjä ja Phonix Monkeytä sekä tietysti kärryjä ja muutama Lunar Orbittikin nähtiin ja monia kaija yrityksiä, mutta vähän tuloksia.
Näillä siis jatketaan yöllisiin ja aamuisiin harjotuksiin ja (kuulemma puoli 4:n aikaan on jo riittävän valoisaa meloa?). Minä palaan blogiin taas huomena päivän tunnelmien kanssa...
Kommentit
Lähetä kommentti