Graddiselvalle lähdettiin ilmakuvien perusteella. Kuvista näkyi pitkä valkoinen juova syvässä kanjonissa, pakkohan sitä oli lähteä katsomaan. Kävimme Krissen ja Tuomaksen kanssa scouttailemassa syvässä kanjonissa virtaavaa jokea etukäteen ja kaikki näytti todella hyvältä.
Ensimmäinen näköyhteys monsteriluiskaan. Kuva: Tuomas Vaarala
Ylhäältä kanjonin reunalta joki näytti suhteellisen rauhalliselta. Kuva: Tuomas Vaarala
Mutta kuten aina, ne jämäkimmät kosket ovat aina kulman takana. Edeltävänä päivänä skouttailimme joen keskiosan, emme alkua tai loppua. Kuinkas kävikään, päädyimme kantamaan heti joen ensimmäiset kosket suhteellisen jyrkkää kanjonin seinää. Kuuma oli kuin pottukattilassa eikä vaatteita oikein voinut vähentää, koska olisimme tulleet paarmojen ja muiden sontiaisten syödyksi. Vettähän ei tietysti ollut mukana, eihän sitä neljän kilometrin matkalla jano ehdi tulla...
Onneksi kanjonista löytyi myös laadukasta koskea. Tuomas täräyttää hienon luiskahässäkän.
Kaiken kantamisen, puuskuttamisen ja pelkäämisen jälkeen saavuimme päivän odotetuimmalle koskelle. Luiskalla on mittaa n. 100 metriä ja putousta ehkä 20 metriä. Luiska on kokoonsa nähden uskomattoman puhdas. Paitsi, että koko komeus päättyy valtavaan hyppyriin, joka tippuu huolestuttavan lähelle seinää. Kaiken lisäksi luiskan niskalla on jännä köngäs, jossa todellakin halutti pysyä linjalla.
Allekirjoittanut totuuden hetkellä. Kuva: Tuomas Vaarala
Sama ylhäältä. Kuva: Teemu Väliahdet.
Ilmalentoa odotellessa. Kuva: Teemu Väliahdet
Kaikki kunnossa, vain lapa meni poikki. Kuva: Tuomas Vaarala
Luiskan jälkeen Graddiselvaan laskee sivujoki, jolloin koko systeemistä muodostuu Junkerelva. Veden määrä kanjonissa kasvoi hurjasti ja kosket muuttuivat paineisiksi möläytyksiksi, liian paineisiksi. Kuoleman koskia katsellessa päätimme keskeyttää mission ja nöyrryimme kantamaan kanjonista ylös. Oli hienoa...
Junkerelvan paineisia koskia. Allekirjoittaneella pieni olo... Kuva: Tuomas Vaarala
Kaikesta huolimatta seikkailusta muodostui koko reissun mieleenpainuvin kokemus, todennäköisesti joen ensilasku. Graddiselva on varma klassikkopätkä, äijämeininkiä.
Ensimmäinen näköyhteys monsteriluiskaan. Kuva: Tuomas Vaarala
Ylhäältä kanjonin reunalta joki näytti suhteellisen rauhalliselta. Kuva: Tuomas VaaralaMutta kuten aina, ne jämäkimmät kosket ovat aina kulman takana. Edeltävänä päivänä skouttailimme joen keskiosan, emme alkua tai loppua. Kuinkas kävikään, päädyimme kantamaan heti joen ensimmäiset kosket suhteellisen jyrkkää kanjonin seinää. Kuuma oli kuin pottukattilassa eikä vaatteita oikein voinut vähentää, koska olisimme tulleet paarmojen ja muiden sontiaisten syödyksi. Vettähän ei tietysti ollut mukana, eihän sitä neljän kilometrin matkalla jano ehdi tulla...
Onneksi kanjonista löytyi myös laadukasta koskea. Tuomas täräyttää hienon luiskahässäkän.Kaiken kantamisen, puuskuttamisen ja pelkäämisen jälkeen saavuimme päivän odotetuimmalle koskelle. Luiskalla on mittaa n. 100 metriä ja putousta ehkä 20 metriä. Luiska on kokoonsa nähden uskomattoman puhdas. Paitsi, että koko komeus päättyy valtavaan hyppyriin, joka tippuu huolestuttavan lähelle seinää. Kaiken lisäksi luiskan niskalla on jännä köngäs, jossa todellakin halutti pysyä linjalla.
Allekirjoittanut totuuden hetkellä. Kuva: Tuomas Vaarala
Sama ylhäältä. Kuva: Teemu Väliahdet.
Ilmalentoa odotellessa. Kuva: Teemu Väliahdet
Kaikki kunnossa, vain lapa meni poikki. Kuva: Tuomas VaaralaLuiskan jälkeen Graddiselvaan laskee sivujoki, jolloin koko systeemistä muodostuu Junkerelva. Veden määrä kanjonissa kasvoi hurjasti ja kosket muuttuivat paineisiksi möläytyksiksi, liian paineisiksi. Kuoleman koskia katsellessa päätimme keskeyttää mission ja nöyrryimme kantamaan kanjonista ylös. Oli hienoa...
Junkerelvan paineisia koskia. Allekirjoittaneella pieni olo... Kuva: Tuomas VaaralaKaikesta huolimatta seikkailusta muodostui koko reissun mieleenpainuvin kokemus, todennäköisesti joen ensilasku. Graddiselva on varma klassikkopätkä, äijämeininkiä.
Kommentit
Lähetä kommentti