Norja 2011: Ranan kanjoni, Yläylä-Rana ja se hapokas uinti

Ranan kanjonissa oli aika paljon vettä, putoukset jäivät laskematta ja portage hoidettiin näin:


Kanjonissa vesi oli jokseenkiin paineista, mukavia honttoja siellä täällä, pimeitä mutkia yms... Näistä syistä joesta muodostui Teemun henkinen helvetti. Jännäähän siellä kyllä oli.

Kaiken pelkäämisen jälkeen saimme viilentää hermojamme rentouttavilla kalliohypyillä. Näitäkin temppuja treenailimme Saksassa päivä toisensa jälkeen.

Tupi läväyttää


Teemu räjäyttää


Juha levitoi


Allekirjoittanut läväyttää


Illaksi ajelimme Ranan Yläylä-pätkälle. Huhujen perusteella odotettavissa oli äärimmäisen hieno jokipätkä. Ja huhut osoittautuivat todeksi, hienoja koskia sieltä löytyikin, muunmuassa tämä slide jossa hieno mutkamuuvi:
Tupi kurvaa


Allekirjoittanut kanttaa


Rantakalliot olivat paikoin pahasti undercutteja.

Sitten se tapahtui, viimeisessä koskessa. Minä uin. Ja ihan rehellisesti kauhukahvasta nykäisemällä. Viime kerrasta onkin jo aikaa. Löysin könkään alta kiven, jota en skouttaillessa havainnut. Siihen kiveen huolimaton booffini tökkäsi ja päädyin surffailemaan poikittain keula sitä turmionkiveäni vasten. Aikani siinä kyljelläni maattuani totesin, että en pääse melomalla pois. Eli ei siinä muu auttanut, tempaisin aukkopeitteeni auki, työnsin melan syvälle pohjavirtaan ja uin 2 metriä honton alapuolella olevalle kalliolle, josta Tuomas Vaarala noukki minut ylös. Eli se siitä hapokkaasta uinnista, ei edes paita kastunut...

Lönsdalelvan perinteisellä leiripaikalla maisemat hellivät silmää.


Ja polttopuut hellivät Tupin hauista