Lienzin pelihonton epäsuotuisiin vesitilanteisiin kyllästyttyämme suuntasimme heti aamulla ylös vuorille laskemaan jämäkkää. Matkaan suuntasimme kahdella autolla ja mukana allekirjoittanut, Tupi, Juuso ja Teemu. Juuson melonta tyssäsi tosin jo lähtöpaikalle, kun aukkopeitto oli Falkenin leirintäalueella kuivamassa.
Paikaksi valikoitui opaskirjasta Unterlesach bis Schluchtanfang, joka on merkattu kirjaan 4 kilometriä pitkäksi, 4-5 luokan joeksi. Tupi on laskenut kyseisen pätkän vuonna 2010.
Tällä kertaa vettä oli reilusti enemmän kuin Tupin aiemmalla laskukerralla ja kannettavaa tuli lähes yhtä paljon kuin melottavaa. Pätkät jotka meloimme, olivat ehdottomasti kokemisen arvoisia ja maisemat silmää hiveleviä.
Alla muutama kuva Contourin kypäräkamerasta.
Saavuimme juuri rekisteriröitymisestä ja nyt on kaikilla hallussa numerolaput. Vettä koskessa on erittäin vähän ja melojien määrä lähes olematon. Kisaan on odotettavissa noin 30-40 cm lisää vettä. Huomenna alkavat viralliset treenit ja Suomen vuoro on klo 11:28-12:00 paikallista aikaa. Tiistaina treenivuoromme on klo 16:26-16:58.
Tunnelmia lähtöpaikalta. |
Aurinko paistoo komiasti. |
Maisemia. |
Jämäkkää. |
Linjojen tutkailua riippusillalta käsin. |
Take outin erittäin kaunis vesiputous. |
Kommentit
Lähetä kommentti