Junnuleiri 2. 17.-19.8.

Freestylejaosto järjesti kesän toisen Junnuleirinsä 17.-19.8 Neitikoskella. Ohjaajina toimivat maajoukkueesta Teemu Väliahdet, Vili Volotinen ja Aleksi Herranen. Riikka Nurmela ruokavastaavana hoiti meille herkulliset gurmee-ateriat pöytään. Kiitos Riikalle!

Vesitilanne oli keväistä leiriä parempi ja leiriläisten spinnit pyörivät kuin väkkärät! Taas muutama freestylemelojan alku pääsi myös isompien liikkeiden makuun blunttia ja ilmaruuvia kokeillessa. Osa tämän kertaisista leiriläisistä olivat jo osallistuneet kevään leirille ja heille paikka oli siten tuttu. Mutta eivät Neitikosken syleilylle ensikertalaisetkaan arastelleet tuota suht massiivista aaltoa. Kaikki tekivät parhaansa ja kehittyivät taas valtavasti viikonlopun aikana. Myös eskimot onnistuivat Junnuilta hyvin, toki muutama uinti tuli, mutta se kuuluu asiaan. Ei ole yrittänyt tarpeeksi ellei kaadu useita kertoja setin aikana! Ja ei sitä eskimoakaan todella koskaan opi ellei kaatuile koskessa ja yritä.

Kaiken kaikkiaan ainakin meille ohjaajille jäi todella hyvä fiilis leiristä! Toivottavasti saimme leiriläisten sisäisen freestylemelonnan kipinän liekkeihin ja näemme kaikki viimeistään taas ensi keväänä kisojen ja mahdollisten leirien yhteydessä! Toivottavasti myös vielä useampi uusi kasvo eksyisi ensi leireille ja/tai kisoihin. Melokaa ahkerasti!

Kysykää vaikka tämän kesän leiriläisiltä (Vilma karttunen, Elli Herranen, Juuli Raatikainen, Julia Aho, Jirko Vaittinen, Visa Rahkola, Elias Lindqvist, Tero Rytkönen(kevään leirillä) ja Tuomas Kuisma(Kevään leirillä)): Freestylemelonta on kivaa!

Nähdään koskella!

Tämän kertainen huippu porukka: Julia(vas), Elli, Juuli, Vilma, Elias, Teemu, Aleksi, Jirko, Visa, Vili




Teemu pelastushommissa


Vili näyttää surffailun mallia

Elias

Visa hakee Blunttia

Aleksi

Vilman aaltoeskimo

Julia vauhdissa

Triplasurffi!

Teemu valvomassa Vilman suoritusta

Visa koettaa päästä aallon pääle (ja pääseekin)

Kuka väitti, että melonta on tylsää? Jirko ei ainakaan!

Julia meloo varmaalla otteella aaltoon

Juulin sivusurffi

Elli surffaa tyylikkäästi

Myös pyörähtään vauhdikkaasti ympäri!

Kuvat: Riikka Nurmela

PS. Laittakaa tekstissä vilisseet Junnujen nimet muistiin. Heistä nimittäin kuulemme vielä, se on varma!

Kommentit