Uganda!

Aloitimme matkamme kohti Ugandaa perjantaina 1.3. Alkuviikon olimme Teemun kanssa vielä metsäläeirillä Vekaranjärvellä, joten perjantai-aamuna fiilikset olivat enemmän kuin hyvät. Lento lähti puolen päivän aikaan Helsingistä. Matkaseurueeseen kuuluu Juuso, Teemu, Aapo Halonen, Juho Wirpi ja Hanna Möykkynen.

Lensimme Istanbulin kautta kohti Entebbeä, Ugandan päälentokenttää. Reilun 15 tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme Entebbeen, jossa meille varattu kyyti piti odottaa. No, kyytiä ei näkynyt joten oli pakko ottaa lentokenttätaksi.  Me, eikä taksikuski tiennyt missä Hairy Lemon on, joten joduimme vähän seikkailemaan ja selvittelemään minne meidän pitäisi mennä. Muutaman mutkan jälkeen löysimme vihdoin perille lauantaina puolen päivän aikaan.
Saarella meitä odotti paratiisi: kuuma ja kostea auringonpaiste, kauniit maisemat ja ennen kaikkea, mahtavat aallot! Nile Special toimii hyvin iltaisin ja on ehkä paras aalto, koskaan. Club Waveen on hieman liikaa vettä, joten se on melko vaikea. Mutta sekin ehdottomasti melonnan arvoinen aalto tälläkin vedellä. Lähipäivinä lähdemme katsomaan muita pelipaikkoja ja paukuttamaan class five big wateria, jotka ovat pienen ajomatkan päässä.

Tänään vietämme lepopäivää tutustuen lähimpään kaupunkiin, Jinjaan, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Hairy Lemonista. Reissu jatkuu vielä maaliskuun loppuun asti,
ja päivittelemme blogia aina kun tulemme Jinjaan nettiin.

Alla kuvia mitä olemme ehtineen ottaa:

Kyyti saarelle

Club wave

Teemu menee Nile Specialiin..

..ja paukuttaa!



Jinjassa

Juho valmistautuu ekalle setille


Aapo: " Viisi päivää oltu, vieläkään ei harmita olla täällä."

Kommentit