Freestylemelonnan junnuleiri pidettiin viime viikonloppuna aurinkoisissa merkeissä Neitikoskella. Tänä vuonna osallistujat jäivät vain neljään, mutta se ei menoa haitannut. Mukana olivat Vilma, Elli, Lauri ja Tero sekä minä ohjaajana.
Vesitilanne oli hyvä harjoittelun kannalta. Stopparissa sai tehtyä aalto- sekä honttoliikkeitä. Leirillä tehtiinkin muun muassa spinnejä, roundhouseja ja voltteja! Kaikilta leiriläisiltä oli havaittavissa kehitystä ja viikonlopun aikana. Kaikilla oli omia tavoitteita viikonlopulle ja niiden eteen harjoiteltiin, ja onnistumisen elämyksiä saatiin. Ja mikä tärkeintä, pidimme hauskaa koskessa uimalla, uimarenkalla surffaten ja king of the wave meiningillä. Mutta antaa kuvien kertoa parhaat palat leiristä!

Kuivaharjoittelua ennen vesille menoa |
Tytöt keksivät koristella kaikki melontavarusteet ihannilla tarroilla! |
Vilma kääntää spinniä |
Tuplasurffin tekniikkaa piti hakea hetki mutta onnistuihan se lopulta! |
Kommentit
Lähetä kommentti