Jyrävä


Mikulta tuli soitto lokakuun lopulla. "mitä teet 25.-26. syyskuuta?". Mietin että olen Kittilässä ambulanssiharjoittelussa, ja taitaa olla juuri vapaapäivät siinä. "Hyvä, lupasinkin jo tänään että tulet laskemaan Jyrävän silloin".

Hommasta oli puhetta jo kesällä, mutta nyt suunnitelmat olivat edenneet. Teemu Hostikka oli kiinnostunut tuottamaan pätkän Jyrävän laskemisesta Erätulilla -ohjelmaan Ylelle. Erätulilla -ohjelmaan haluttiin juttua Karhunkierrokselta, ja idea Jyrävän laskemisesta sopi siihen täydellisesti.

Torstaina ajelimme Mikun kanssa Kuusamoon. Tapasimme kuvausryhmän Base Campissa Jyrävän lähellä. Videon kuvaaminen alkoi heti, kun menimme koskelle. Saimme mikit ja scouttasimme kosken. Jonkun tunnin jälkeen oli kosken scouttailu ja muu valmistautuminen saatu kuvattua. Päätimme Mikun kanssa molemmat laskea kosken seuraavana päivänä.

Ensimmäisen päivän scouttailua

Seuraavana aamuna lähdimme ajoissa liikkeelle jotta saamme kaiken kuvattua ennen hämärtymistä ja mahdollista vesisadetta. Meloimme Myllykosken ja Aallokkokosken lämmittelyksi. Saavuimme Jyrävälle jossa kameraryhmä oli jo virittelemässä laitteitaan. Me teimme viimeiset viilaukset linjoihimme ja asensimme safetyn.

Viimeinen linjan tarkistus

Arpaonni ratkaisi minulle ensimmäisen laskuvuoron. Linja ei sinällään ollut vaikea, mutta sen mokaaminen johtaisi vakaviin seurauksiin. Hornankattila näytti siltä että sieltä olisi vaikea päästä kajakilla, tai varsinkaan uiden, pois. Laskuni meni kuitenkin mallikkaasti ja fiilikset olivat mahtavat!
 Sitten oli mikun vuoro, itse siirryin turvamieheksi kosken keskiosiin. Sieltä vedenpinnan tasolta pyörre näytti vieläkin inhottavammalta. Kohta Miku jo tulikin vauhdilla koskea pitkin ja hujahti ohitsemme.

Juuso lähdössä laskuun


Miku kosken niskalla

 Kaikki meni hyvin ja olimme tosi fiiliksissä. Fiilistä nosti entisestään kun näimme hieman videota jota laskusta oli kuvattu. Olihan laskua todistamassa 11 kameraa, joihin kuului muun muassa super slow motion -kamera ja helikopterikamera.

Fiilikset laskun jälkeen
 Jakso tulee Yle TV2- kanavalta 11.12. Erätulilla -ohjelmassa. Silloin kaikki tv:n äärelle!

Kommentit