EM-kisoista aalloille

Pyykkikoneellisen mittainen pysähdys

EM–kisamatka saatiin eilen päätökseen, kun kaksi pakettiautoa kurvasi Kattilakosken parkkipaikalle Ylitorniolla. Sunnuntaiaamuna alkanut matka Plattlingin kisapaikalta jatkui lentomatkan jälkeen yhden pysähdyksen taktiikalla kohti pohjoisen aaltoja, kokoonpanolla Anni ja pojat. Vaikka odotimme kaikki innolla kunnon blunttipaikkoja, näkyi matkaväsymys melonnassa.

Kattilakoskella, Ruotsin puolella on hevosenkengän muotoinen köngäs, jossa vedenkorkeudesta riippuen toimii joko ylempi hontto, joka veden noustessa muuttuu aaltomaisemmaksi ja sen taakse muodostuu kakkosaalto, joka parhaimmillaan on lähes täysin vihreä ja nopea. Kakkosaaltoon on kuitenkin mentävä yläpuoleisen honton kautta.
Hontto on sinällään harmiton kuohu melojalle, mutta korkealla vedellä, kuten nyt, takaisinimun vuoksi tulee melojan olla hereillä aaltoon pyrkiessään. Honton läpi pääsee helposti meloen, mutta jos homma lähtee lapasesta, saattaa tulla pari kierrosta honton ja akanvirran pyörteissä. Tätä ei kuitenkaan saa pelätä jos paikassa aikoo meloa.

Jännät paikat

Vilkas mielikuvitus on yleisesti ottaen hyvä ominaisuus melojalla. Silloin joka paikasta löytyy jotain melottavaa ja aina keksii lisää temppuiltavaa, vaikka kaikki liikkeet olisi jo kokeiltu.
Joskus mielikuvitus saattaa kuitenkin kääntyä itseään vastaan ja kauhuskenaariot alkavat vilistä silmissä. Itselleni kävi näin eilen, kun menimme ensimmäistä kertaa Kattilakoskelle. Vaikka näin kuinka pojat pääsivät ongelmitta honton läpi meloen, alkoi mieleeni kehittyä kuva pahimmasta mahdollisesta sattumusten summasta. Jännityksen hiipiessä kehoon tuntee kuinka syke nousee, kädet alkaa täristä ja koko olemus jäykistyy. Hoin itselleni mielessä: ”olen melonut tuosta ennenkin, minä osaan kyllä” ja pakotin itseni honttoon. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut tälläkään kertaa, mutta jännitys ei lauennut aaltoon päästyäni. Silloin kun kädet tuntuu olevan lyijyä ja olo on notkea kuin rautakangella, ei voi odottaa kuin ulosajoa aallosta.

Syitä jännitykseen voi olla monia, kuten ihan vain väsymys itselläni eilen. Jännittää saa silloin kuin siihen on aihetta, tai vaikka pelätäkin. Mutta silloin täytyy käydä tilanne läpi melontakavereiden kanssa. Jännityksen aiheet kannattaa kertoa ääneen, jolloin yhdessä voi miettiä onko minkäänlaiseen pelkoon aihetta. Jos paikka on oikeasti liikaa itsellesi ja taidoillesi, älä mene melomaan. Mutta jos jännityksen aiheet ovat enemmän omaa mielikuvitustasi kuin todellisuutta, saa hyvät melontakaverit tsempattua sinut yli jännityksen ja pääset kokemaan melonnan hauskuuden ja opit jotain uutta.
Toisaalta taas jos tunnet itsesi ja rajasi, eikä melonta siinä hetkessä tunnu hyvältä, niin jätä suosiolla väliin. Pelaile virran rajoissa tai nouse rannalle katsomaan. Väkisin mikään ei muutu hauskaksi.

Visa näyttää: keula kohti kymppiä ja aaltoon sisään

Hyvät unet, parempi mieli

Illalla melonnan jälkeen paistettiin suomalaista A-luokan makkaraa nuotiolla ja nukuttiin päälle sikeät yöunet ilman herätyskellon pirinää aamulla, niin johan alkoi melonta kulkea.
Eilisestä kankeudesta ei ollut tietoakaan kun meloin uudestaan Kattilakosken akanvirtaan. Aurinko paistoi ja kaksi peräkkäistä aaltoa tarjosi meheviä paikkoja niin blunttailuun kun voltteihinkin.

Sen verran maltoin käydä rannalla, että otin pojista pari kuvaa.

Visan backstabi ykkösaallossa

Tuomaksen kliini bluntti

Kuivaharjottelua. Pian alkaa bluntit lävähdellä!

Mikko teki hugen voltin kakkosaallossa

Lopuksi meloimme alavirtaan katsoman joko vesi olisi laskenut niin että Kattilakosken ala-aalto alkaisi taas toimia. Korkeammalla vedellä ala-aalto on mukavan tasainen ja rauhallinen aalto, jossa on helppo opetella liikkeitä tai toisaalta läväyttää näyttävästi ja sisään pääsee diakonaalimaisen aallon kautta helposti akanvirrasta. Aamupäivästä oli kuitenkin välivesi ja aalto murtui vain ajoittain ja surffiin päästäkseen sai meloa täysin voimin mahdollisimman ylhäältä akanvirrasta.
Iltasetillä otimme videokameran mukaan ala-aallolle, joten tiukkaa edittiä luvassa!

Ala-aalto alkoi jo hieman murtua