Talven kylmät kelit ovat jälleen ajaneet freestylemelojat uimahallien lämpöön. 10.3.2018 Järvenpään uimahallilla vietettiin hallimelontakauden kohokohtaa, sillä Jalostajat Pool Party nimellä kulkeva kilpailu saatettiin lauantai-iltana päätökseen. Suurin osa freestylemelontaliikkeistähän on tehtävissä myös niin sanotulla sileällä vedellä, ja näin ollen kilpailut melottiinkin ICF:n virallisilla säännöillä oikeita liikkeitä ja pisteitä käyttäen.
Paikalle saapui ennätysmäärä melojia ja tällä kertaa myös juniorit saivat kamppailla hallimestaruudesta omassa sarjassaan. Junnusarjan voittajaksi meloi varmoin ottein Kohinan Miika Sorjonen pistein 295. Junnusarjan lisäksi kisoissa melottiin PRO-sarja, josta löytyi sekä nais- että miesmelojia. Kiertopalkintona toimivan kultakypärän sai tällä kertaa päähänsä nostaa Kyrönjoen Koskihäjyjen Tuomas Kaukola pistein 1380. Päivän paras nainen oli PRO-sarjassa neljänneksi itsensä melonut Anni Mykkänen.
Annetaan kuvien puhua puolestaan;

Tapio Antere |
Tuus-Melojien Mikko Ritari taiteili itsensä 3. |
Päivän paras nainen, Anni |
''Yleensä ihan kivaa'' |
Tuomas Kaukola on hallitseva allasmestari |
Julia Aho valmistautuu suoritukseensa |
Visa Rahkola joutui tyytymään 2. sijaan |
Kilpailijat |
Tulokset |
Kiitos kaikille kilpailijoille!
-Team Jalostajat
Kommentit
Lähetä kommentti