Nimi: Iia Vuorenpää
Synt.: 28.3.2003
Kotipaikka: Rajamäki
Seura: Tuus-Melojat
Kajakki: Jackson Rockstar 2016 S
Milloin aloitit melonnan ja miten?
Sattumalta osuttiin äidin kanssa paikalle seuraamaan Myllykoski Bigwater Festival -laskukisaa vuoden 2016 keväällä. Muistan seuranneeni kilpailua aivan haltioissani. Siinä vaiheessa, kun eräs kisaajista otti uinnit ja tauolla selostaja mainosti Kohinan alkeiskursseja, mä olin myyty.
Kipinä lajiin syttyi todella saman vuoden kesäkuun alussa järjestetyn alkeiskurssin viimeisenä päivänä, jolloin laskin Torminvirran ensimmäisen kerran. Hymyilin varmaan viikon sen jälkeen. Ennen tätä alkeiskurssia melontakokemukseni oli ollut lähinnä sitä, että istun kanootin "etumelojana" ja parin sadan metrin välein kyselen, että milloin saavutaan jollekin taukopaikalle syömään eväitä.
Ensimmäiset kesät meni aika lailla perustekniikan opettelussa ja laskuhommissa. Talvella puolestaan harjoittelin eskimoa hallissa. Syksyllä 2017 sain ensimmäisen freestylekajakkini nimenomaan hallikautta varten. Mielestäni tylsään punaiseen kajakkiin piti kuitenkin saada vähän omaa näköä. Äiti taisi ehdottaa mustien pilkkujen lisäämistä ja niin siitä tuli sitten leppäkerttu.
Seuraavana keväänä lähdin opettelemaan surffaamista Kymijoella ensin Väliportaan pikku aallossa ja sitten Tormilla. Parit pesukoneohjelmat Tormin nelosessa ei minua hetkauttanut vaan päinvastoin, silloin kipinästä leimahti kunnon liekki. Kesällä minut sitten houkuteltiin ensimmäiselle freestyle junnuleirille ja syksyllä sitten vähän niin kuin ylipuhuttiin SM-kisoihin.
Miten treenaat?
Melomaan pyrin lähtemään lähestulkoon joka viikonloppu ainakin kesällä. En kuitenkaan asu vielä Neitikoskella tai mitään, vaikka aika usein siellä käynkin. Seitsemän tuntia autossa suuntaansa viikonloppuna alkaa menemään jo heittämällä.
Koska melomaan mennään aina porukassa tai vähintään kaverin kanssa, hyvän seuran lisäksi voi saada toisesta näkökulmasta vinkkejä omaan melontaan. Varsinaista valmennusta on mahdollisuus saada leireillä, joita on noin pari kolme vuodessa. Muuten mennään aika pitkälti Youtuben loistavilla "How to do (liike)" -videoilla. Kameran laittaminen rannalle voisi olla kanssa ihan hyvä idea.
Melonnan ohella pääasiassa lenkkeilen. Jos talvella on lunta niin hiihdän aika paljon sekä sen lisäksi yritän tehdä jotain voimaharjoittelun näköistä. Talviaikaan käyn myös viikonloppuisin hallivuoroilla melomassa.
Suosikkimelontapaikka:
Neitikoski.
Muut harrastukset:
Suunnistus, partio, lukeminen ja hiihto.
Melonnalliset tavoitteet:
Pitää hauskaa ja kehittyä samalla melojana.
Saavutukset:
2018 - Freestyle SM 1. K1N18
2019 - Myllykoski Bigwater Festival, naisten 4.
- Boatercross SM 1. K1N18
- Freestyle SM 2. K1N18
2020 - Freestyle SM 3. K1JR
2021 - Freestyle SM 1. K1N18
- Freestyle SM 2. K1N
Kommentit
Lähetä kommentti