Yllättävä lepopäivä

Valo osuu silmiin ikkunasta. Ylösnousemuksen aikana vanhuuden oireet tunkevat esiin. On kuitenkin ikää jo 23-vuotta. Selkäkipujen ja yleisen rautakankeuden ei voi tällä kertaa laittaa iän piikkiin, vaikka silloin “nuorena” luurankona ei näitä oireita ollut. Kyllä se honttossa pyöremininen laittaa maajoukkue urheilijan kehon koville talven jälkeen.

Kivuista huolimatta aamupala saatiin kahvin kera alas ja pystyttiin pakkaamaan kimpsut ja kampsut honttoa varten. Ovesta astuttiin ulos farkut ja nahkatakki päällä. Suomen talvesta täällä Ranskan Millaussa ei ollut merkkejä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli ainakin 10 asteitta. Tuiskun ja Visan kanssa matka hontolle kului säätä ihaillessa ja treeniä suunnitellessa. 

Meitä odotti suuri yllätys hontolle tullessa. Parkkipaikka oli täynnä erilaisia pelastusajoneuvoja ja uutta honton rakennus teknologiaa. Mitä Suomessa oli vain kuviteltu honton tekemistä varten, oli toteutettu pienessä kylässä Ranskan vuoristossa. Suomessa idea oli käyttää Daciaa tai Transiittia aallon saamiseksi, mutta Ranskalaiset olivat käyttäneet pientä autoa tähän. Ilmeisesti paikallinen pelastuslaitos oli harjoittelemassa mahdollisia tulvia varten. 

Parkkisakot?

Tämä suuri harjoitus esti ainoastaan tältä päivältä treenaamisen, mutta se ei vanhaa selkäkipuista porukkaa haitannut. Mentiin pukuhuoneeseen miettimään, mitä nyt tänään tehtäisiin. Aikaisempina päivinä oltiin puhuttu, että mentäisiin jonkin läheisen mäen päälle lepopäivänä. Alkuperäinen lepopäivä oli huomenna, mutta me nuoret miehet olimme ainakin aikataulullisesti joustavia, niin siirsimme tallustelun tälle päivälle. 

Visa ryhmän vanhimpana otti vastuun kulkueen johtamisesta viereisen mäen päälle. Visa suunnitteli reittiä ylös verkkarit jalassa ja Tuisku shortsit ja huppari päällä pohti: Mitä nyt kaupasta ostaisi juotavaksi? Peilin osuessaan eteeni älysin mahdollisen ongelman varustuksessani: Minullahan oli päällä farkut ja nahkatakki… Majoitukseen oli ainakin 600 m matkaa, niin muita vaihtoehtoja ei ollut kuin näyttää tyylikkäältä vuorta valloittaessa. 

Reitin löydyttyä sekä kaupasta juotavaa saatuamme, riskiretkemme pystyi alkamaan. Johtajamme Visan tiedustelukoulutus näyttäytyi hyvin, kun reittimme “polut” eivät olleet aivan amatööreille tehtyjä. Tämä tuli ainakin alaspäin tullessa selväksi, kun Visa löysi “oikotien”. 

Kivun arvoinen näköala

Ylösnouseminen tapahtui moitteettomasti, jos unohdetaan jalkalihasten kipu, nahkatakin kuumuus ja reitin jyrkkyys. Maisemat olivat kauniit kuin kisa suoritusten suunnitelmat. Matkan varrella näimme hevosia, vuohia ja hienon maatilan.

goat.

Samaa reittiä ei kuitenkaan saanut tulla alas. Se olisi tylsää ja meillä oli suuri tiedustelija johtamassa. Visan lataamasta sovelluksesta löydettiin toinen reitti alas, mikä kiersi. Se ei haitannut meitä, kun
raskain osuus oli jo takana.

Johtajassamme alkoi näkyä ihmisyyttä, kun alkoi epäröintiä tapahtua. Paikka missä polun piti olla niin sitä ei ollutkaan. Taas vaihtoehdot olivat vähäisiä. Piti tehdä "tee se itse- kampanian" mukainen polku metsän läpi tai kävellä autotien viertä… Visan onneksi muisti, että viholliset voivat nähdä meidät autotien varressa. Joten päädyimme valitsemaan tee se itse- kamppanian. 

Mutkat suoraksi

Varustukseni ylivoimaisuus tuli näkyviin, kun Tuisku valitteli kasvien raapiessa nilkkoja ja käsiä. Minua suojasi farkut ja nahkatakki täydellisesti Ranskan kasvillisuudelta. Tästä reitti valinnasta selvittiin ilman suuria naarmuja, vaikka muutaman kerran maa petti jyrkän alastulon aikana. Vähän ajan päästä oltiinkin jo taas näkemässä Ranskalaista teknologiaa honton nokassa. Raskaan 2h vaelluksen jälkeen vanhuus iski nuoriin miehiin, jonka johdosta ruuanlaiton sijasta mentiin pitsalle ja sen jälkeen meritähdeksi sänkyyn odottamaan huomista.

-Miika