Tervehdys!
16 päivää kisoihin ja eilen torstai-iltana saatiin loputkin Suomen tiimistä Columbukseen kun Anni, Outi Marjaana ja Taru saapuivat perille. Edellä mainitut ovat lähteneet jo aamuvarhain vesille treenailemaan, kun taas nuoriso asunnon Itäisessä siivessä aloittelee päivään rauhallisimmissa merkeissä. Sora teki aamupalan, puuroa jälleen ihan h#####sti, muuten 5/5.
Sora. |
Tilannehan on tällä hetkellä se, että edellisen yösetin jälkeen joessa ei ole ollut tarpeeksi vettä Good Waveen. Tai kyllähän aaltoa voi meloa pienemmälläkin vedellä, mutta kisavettä tai edes sen lähelle ei ole päästy nyt neljään päivään. Sitä voi jokainen kuvitella miten paljon täällä tekisi mieli treenata (sitähän varten tänne on tultu viikko tolkulla etukäteen), mutta jos joessa ei ole riittävästi vettä niin minkäs teet. Välipäivä siellä täällä tekee tietysti usein vain hyvää, mutta tänään perjantaina on siis NELJÄS päivä ilman melontaa. Lisäksi virtaama ennusteet eivät pidä paikkaansa. Tähän voi pyytää varmistusta Miikalta, joka odotti pari päivää sitten noin 5 tuntia veden melontakamoissa rannalla. Tuloksetta tietenkin. Noh, kyllähän sitä pikku virtaamalla joelle pääsee melomaan muita paikkoja esim. Ambushia. Mutta mutta, hyvät lukijat jos teillä on jotain hyviä vinkkejä miten saa ajan kulumaan niin pistäkääs viestiä :).
Seuraavaksi hypätään aikakoneeseen ja siirrytään "melankadotussetin" jälkeiseen aamuun. Onni lunastaa lupauksensa ja lähtee aamulenkille etsimään eilen kadonnuttaan melaansa. River walkia alavirtaan noin kaksi kilometriä hölkötellessään Onni pysähtyy puiselle kävelysillalle. Joki virtaa sillan alla. Alhaalta vedenpinnan tasolta kuuluu pamahdus, samanlainen pamahdus kuin tiputtaisi kuitukajakin puolen metrin korkeudesta veteen. Tämä ääni herättää Onnin mielenkiinnon ja hän rupeaa tähystämään joelle. Kaupungissa melko tunnettu nimetön mies Homeless Guy hyppää noin puolitoista viikkoa sitten varastettuun Hitomin kajakkiin ja lähtee melomaan joelle ilmeisesti kalaan. Onni katsoo tilannetta monttu auki kunnes huomaa että Homeless Guyilla on myös hänen melansa kädessa (?!). Tätä koditonta miestä ja Hitomin varastettua kajakkia on siis etsitty jo yli viikon. Onni on kirjaimellisesti ymmällään ja ei oikein tiedä miten hänen tulisi toimia. Hän tekee kuten moni muukin meistä olisi tehnyt; ottaa puhelimen käteen ja soittaa viisaimmalle ja ongelmanratkaisukykyisimmälle tuntemalleen henkilölle. Eli Tuiskulle...
No tästä alkaa sitten jenkkityylinen poliisioperaatio, jossa ei oikein ota selvää onko viikkotolkulla kadoksissa ollut alaikäinen lapsi vai kajakki. Poliiseja, moottoriveneitä, haulikoita, toimihenkilöitä, lahjuksia, lunnaita jne. Tuisku on kämpillä meidän muiden kanssa ja Onni puskassa passissa tarkkailemassa Homeless Guyin liikkeitä. Tuiskun ensimmäinen ohje Onnille on, että pidä karkuria silmällä mutta ÄLÄ mene lähelle. Onnin reissubudjetti ei kuitenkaan kestäisi uuden melan ostamista joten hän päättää karjaista Homeless Guyille että "tuuppa kuules tänne! Tuo on muutes sitten meikäläisen mela, että mitäs nyt tehdään". Hyödyntäen itse lanseeraamaansa ristikuulustelutekniikkaa (tekniikka jonka Onni kehitti saadakseen kaksi ekstra aamupalamuroa viikonloppuisin Verkun, Saaran ja Ilonan nenän edestä) Onni saa kuin saakin puhuttua melansa itselleen.
Tuiskun soittaa seuraavaksi WW Expressin omistajalle Danille ja tämän jälkeen hänen puhelin piriseekin jatkuvasti seuraavan tunnin verran. Tuisku ei voisi olla ylpeämpi ostamastaan JENKKI-liittymästä. Kohta paikalla on jo muutama WW Expressin työntekijä, liikkeen omistaja Dan Gilbert, poliisit, Hitomi ja pari muuta. Näiden noin kymmenen hengen väijytyksestä huolimatta, jossain vaiheessa huomataan, että kappas vain koditon mies on kadonnut kuin pieru saharaan. Käsiä levitellään hetki ja sitten lähdetään metsään etsimään tätä kuuluisaa karkuria. Uskokaa tai älkää miestä ei löydy, mutta jostain pressun alta löydetään sentään se Hitomin varastettua kajakki. Onni sai kovasti kehuja joka suunnasta ja virkavalta jopa soitti Tuiskulle jälkikäteen kiittääkseen esimerkillisestä toiminnasta. Olihan äsken ratkennut yksi historian suurimmista rikosvyyhdeistä.. Ei vaan, mahtavaahan se oli että varastettu kajakki ja kadonnut mela löysi omistajansa. WinWin!
Mitäs vielä. Visa johtaa Suihkaria seitsemällä voitolla. Muita tuloksia lienee turha enää kirjata. Tänään perjantaina on Tuiskun järjestämät BBQ-partit ja illalla taas jännitetään josko sitä huomenna pääsisi melomaan Good Wavea oikealla virtaamalla.
Eipä muuta! Pistäkää kysymyksiä jos tulee mieleen niin vastaillaan seuraavassa :).
Palaillaan,
Visa
Legends. |
Kommentit
Lähetä kommentti